So what *are* "Pioneer-species"?

The dictionaries define "pioneer species" as those that colonize previously uncolonized land, usually leading to ecological succession. Quite often this means some kind of bacteria, moss and algae of some sort.

Now it just so happens that the Japanese electronics manufacturer Pioneer, "DJ's bestest friend ever", is intending to launch "something new" - presumably a new DJ player or a media controller - on september 17th. This in and of itself is by far not "uncolonized land", but it seems apparent that Pioneer is heading to achieve yet another economical succession (if not ecological per se) ... just to keep the definition satisfied.

Thus far they've been pretty quiet about it, but during the last few days there have been multiple sightings of the emerging creatures in the form of a teaser video as well as an advertisement on (at least) MixMag - and propably other sources also.

Because of all these tidbits have been falling in, I decided to stir the mud even more and extrapolate what the newborn might look like - based on what Pioneer has on their range thus far and by taking a close look into what would actually make sense. So - without further ado, here's what I've come up with:



What do you think?

Addendum: What do we know for certain?

Well... not very much, frankly. Here is the best picture I've been able to come up with based on the quite dark teaser advertisement:



Based on this - and note: only on this - we can determine and conjecture the following:

• The thing seems to have a jogwheel - apparently of the same size as on today's CDJ-800, CDJ-1000 and DVJ-1000. Not very farfetched, to be honest.
  
• It has a colour display with a similar user interface to that of the MEP-7000 with the four buttons on top and (at least) two to the left of the display. Well, actually we can only see one of the top buttons, but I'd say it is safe to assume that there are four of them; "Browse", "Mix" (as I believe this is a single deck player, I'm not certain if this label is correct), "Effect" and "Utility".
• It has a front-loading slot for CD (possibly DVD... though I'd bet my money on CD-format) -media, so it definetly is not simply a controller like the SEP-C1, but more like MEP-7000 with "traditional player functionality". The fact that there is a media browser suggests an internal harddrive and/or a USB-connection for attaching external drives.

Addendum2: Let's make it 3D

Ok. As it so happens that so far anything we've seen (after the original posting, there have been two more teaser videos published, and on the last one, we saw a tiny portion of the player on screen for a short while) doesn't appear to be contradicting my theory of the player's appearance, I decided to spend about an hour with Google Sketchup and a little while in Paintshop Pro (I've honestly never learned to use Photoshop, so I stick with PSP) and came up with this 3D representation...

The reason it is so bloody dark is to hide the imperfections in the image. Still - remember folks...

I have no hidden information. This is nothing more than my personal view of what the new player might possibly turn out to look like.

Debugging ain't rocket science, they say...

Well, apparently, sometimes it is. On other times, it just feels like that.

Many software developers are - for the most of their time - tasked with debugging their software; just in order to make it absolutely impossible for the program to make mistakes that could (in the worst case, for example in case of the above linked lunar module example) cost lives... or - lead "the people in charge" to wrong conclusions.

Why am I blogging about this? Well, perhaps it's easier to tell what it is that I "do" for living... I am a software developer; if I had any family, after work I'd go home and my children might ask me "daddy, what you do today?"... to which I couldn't do anything but simply answer that "I performed my duties as a software developer" - and leave it at that. Anyway, for the past 10+ years, I've worked on a project that supposedly is used to follow who works on a company and does exactly what. Furthermore, the system is designed to keep track of what the said workforce actually can do - and what it is supposed to do.

Even though it is not designed for this, I do know - without a shadow of a doubt - that the system I've designed is sometimes used to "create the unemployed". Granted, the software is not designed with that goal; instead, it is meant to measure what each and every worker within a company should be capable of - and what they indeed are capable of. Unfortunately, these days it very often means that the workers that aren't capable of what is expected from them... are "let go". They are the ones who should be able to do a given thing, but - for one reason or another - arent't capable of doing it.

So... why would I be interested in this? Well, to put it in simple terms - because I think it's necessary. I personally would feel like shit if I learned that someone - even one person - were to be "gotten the boot" because of a program I made told his/her supervisor that s/he ain't fit for the job.

How does this influence my work? For one thing, I want to make it absolutely certain that whatever I code meets the criteria set for it - at least. Also, I want to be able to understand what is actually expected of the code. This helps me point it out for the people who are in charge of determining what it is that is being designed when something it is supposed to do is illegal, or - to a lesser effect - not something it should be able to tell about people. Even though everyone says they want to know everything... honestly - they don't. They want to know what they need to know - and that is usually very far from "everything".

Anyway - to get back to the subject... sometimes debugging software honestly does seem like rocket science. When you work with a given software for a number of years, it tends to "bloat". New features are (often) added, old features are (more often than not) redesigned to work differently. Sometimes, due to all these new things and possibly some old things not working like they've originally been designed... or some old things not working as originally designed because of the new things - well... things just tend to break up. Something that was designed for one thing gets used for entirely different thing. Something that was never supposed to be used at all is brought in as an indispensable new feature. When all these redesigns occur, it is possible that something that (at the time it was designed) was very much something users couldn't live without - becomes the source of multiple problems. A piece of code - that originally did a very distinct work - now does many things... and some of those things manage to mess things other pieces of code are supposed to handle...

Those are the days that make software developers very sad. Unfortunately - all they do is code based on what is needed. When they see their "child" becoming corrupted... what can they do - but weep... and hope for a better tomorrow. And do their bloody best to keep the thing they originally lovingly brought into being from becoming a monster. Well... I think that is something every parent might face at one point or another.

Kotomaani onpi Sohjola

Nyt on meikäläinen saapunut kotimaahan erinäisten käänteiden kautta. Paria päivää ennen kuin lähtö Balilta tuli ajankohtaiseksi aloin tarkistelemaan paluulentojen aikatauluja. Ensinnäkin sain tietää että suora lentoni Denpasarista Singaporeen oli siirretty paria tuntia aiemmaksi ja reitille oli lisätty koneenvaihto Jakartassa - lopputuloksena noin paria tuntia pidempi reissu... perillä oltaisiin samaan aikaan kuin alkuperäisen lennon oli tarkoitus laskeutua.

Edellä mainitun johdosta ilmaannuin siis tiistaina Ngurah Rain lentokentälle jo neljää tuntia aiemmin kuin alunperin oli tarkoitus, jottei tulisi turhaa kiirettä - ja sain törmätä seuraavaan hupaisaan käänteeseen; lentoa oli taas ruuvattu Garuda Indonesian toimesta (ja allekirjoittaneelle turhia ilmoittelematta) siten, että käytännössä jouduin suoraan check-in -muodollisuuksien jälkeen juoksemaan portille, jotta olisin ehtinyt lennolleni. Ainut hyvä puoli asiassa oli, että kyseessä oli kuin olikin suora lento, joten turha liikesarjojen suorittaminen Jakartassa jäi kokonaan väliin. Pieni voitto, mutta voitto joka tapauksessa.

Asiasta neljänteen... Singaporessa paikallinen MRT-järjestelmä (Mass Rapid Transport, käytännössä siis metro) yllätti minut avuliaisuudellaan. Olin muuten vain ottanut mukaan edellisellä reissullani vuonna 2006 ostamani matkakortin, jota ei tässä muutamana välivuotena ole käytetty kertaakaan. Hyvin tuo tuntui edelleen toimivan, sisälsi vielä hieman päälle 3 Singaporen Dollarin edestä käyttöarvoakin. Sivumennen sanoen - Singapore on hupaisa maa. Jengiä pirusti, mutta maapinta-alaa valtiolla on niin vähän, että päivässä saaren ympäri pystyisi helpostikin pyöräilemään ... jos siis sellaisia hullutuksia haluaisi harrastaa. Lähes kaikki paikalliset myös puhuvat melkoisen sujuvaa englantia, joka on periaatteessa sangen helpottavaa. "Periaatteessa" mainittu siksi, että paikallinen kieli/murre, "Singlanti", Singlish, on mielenkiintoinen sekoitus Englantia, Mandariinikiinaa, Malesiaa (joka käytännössä on liki sama asia kuin Indonesiassa puhuttu kieli, jota jonkin verran osaan) sekä muutamia muita satunnaisia kieliä. Jokunen hämmennys asiasta tietenkin aiheutuu; lentokentällä etsiessäni "Luggage Depositia", matkatavarasäilytystä, minulle selvisi, että kyseisen toimipisteen nimi on "Left Luggage"... siis what; jätetyt tavarat... no, kai se jotenkin järkeenkäypä nimitys on. Pientä hymyilyä aiheuttaa myös MRT:ssä kilvet, jotka kehottavat varomaan "alighting" matkustajia - muualla maailmassa käytetään yleisemmin "debarking/disembarking"-nimitystä poistuville matkustajille. No, maassa maan tavalla.

Vaihdettuani mannerta alkoivat "ongelmat" Amsterdamissa heti koneesta noustessa. Tavallisesta oppimastani rutiinista poiketen passeja pyydettiin näyttämään heti portilla (siis todellakin lentokoneesta poistuttaessa). Meikäläisen pärstävärkki on hieman passikuvan ajoista muuttunut - kuvassa olen nimittäin piilolasit päässäni ja karvaisena kuin kananmuna... tästä seurasi lyhyt pyyntö "siirryttekö tuonne sivuun hetkeksi odottamaan" ja noin kymmenen minuutin periodi, jossa varmaan viisi eri rajavartijaa kävi tutkailemassa uljaita piirteitäni kukin vuorollaan. Tämän jälkeen pääsin jatkamaan matkaani, kunnes sama episodi toistettiin Schengen-alueen passintarkastuksessa. Pitää varmaan ensi reissulle lähtiessä muistaa käydä parturissa tai opetella syömään banaaneja. Puoliruskettuneella (ilta-aikaan ravintolan katetulla terassilla istuessa ei nimittäin hirveän helposti rusketu) karvanaamalla ei ole näemmä helppoa.

Kotimaassa ensimmäinen kosketus siihen kuinka hyvin asiat toimivat oli se, kun ostin junalipun ja sain odottella parikymmentä minuuttia myöhässä ollutta junaa. Mainitsemisen arvoista on, että vaikka Aasiassa usein puhutaan aikataulujen kusevan milloin mistäkin syystä, tämä oli ensimmäinen myöhästynyt yhteys koko matkani aikana. Ei ollut kiva seisoskella asemalaiturilla hädintuskin nollan yli olevassa kelissä... mutta: "Sohjola Sohjola, sellane o Pohjola"... kai tätä nyt taas hetken kestää - varsinkin kun pikkuhiljaa ilmeisesti se kesäkin on jo tulossa... mukamas.

Uuden vuoden odotusta (eli "Joulu on taas"...)

Olin tähdännyt reissuni siten, että Balin Hindukalenterin mukainen uuden vuoden juhla, Hari Raya Nyepi, osuu matkani varrelle. Kyseessä on sangen mielenkiintoinen päivä, sillä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta koko saari pysähtyy vuorokauden ajaksi. Lentokenttä suljetaan, valot sammutetaan (suurten turistihotellien sisätiloja lukuunottamatta) ja kukaan ei saa liikkua ulkotiloissa, ei syödä eikä juoda tahi tehdä töitä. Hulluista suomalaisista koostunut poppoo vetäytyi saaren pohjoisosaan, jossa ei ollut ihan yhtä tiukkapipoista (olen nimittäin yhden kerran viettänyt Nyepin Denpasarissa neljän seinän sisällä, ja siinä mökkihöperöityy alta aikayksikön...) vaan meidän oli mahdollista liikkua hotellin alueella - ranta mukaanlukien - ja hiljainen musiikinsoittokin oli illan aikana sallittua... tai ainakaan kukaan ei käynyt kieltämässä.

Kuten sanottua, päivä merkkaa myös vuoden vaihdetta paikallisessa kalenterissa. Nyt olemme jo siirtyneet armollisesti vuoteen 1931 täkäläisen ajanlaskun mukaan (olen joskus funtsinut, että mistä tätä oikein lasketaan kun on kerran näinkin lähellä "meikäläistä" kalenteria, mutta mitään selvyyttä asiaan ei ole vielä tullut). Hauskaa uutta vuotta siis kaikille näin yhteisesti.

Jutun pointti oli kuitenkin siinä, että en ollut tullut ottaneeksi huomioon uuden vuoden mukanaan tuomia sivuvaikutuksia; "jouluviikkoa" yms. juhlapyhiä. Paikalliseen kalenteriin on nimittäin saatu tungettua about plusmiinus viikko Nyepistä, ensin Galungan, jolloin kaikki hindut ovat temppeliseremonioissaan ja kaikki muut vapaalla koska hindutkaan eivät ole töissä. Eli lyhyesti sanottuna; yhtään mikään ei toimi kun paikat eivät ole auki - edes ruokaa ei saa kuin kaikkein kalleimmista ravintoloista, jotka ovat onnistuneet pitämään ovensa auki. Nyepin jälkeen puolestaan oli Kuningan, jolloin tilanne oli lähes yhtä heikko kuin Galunganina, mutta ei onneksi ihan... tällä kertaa sentään sai sapuskaa.

Jasso ja pari muuta rahapeliä... vielä on muutama päivä lomaa jäljellä. Kyllä tää tästä. Täältä siis jälleen tähän ja tättärää?

Vieroitusoireiden hoitoa ynnä muuta

Niille, jotka allekirjoittanutta eivät paremmin tunne, saattaa tulla pienoisena yllätyksenä se, eiimeiset vuodet olen onnistunut pitämään itseni hengissä liki pelkästään Kotipizza-ketjun tuotteilla. Nyt perjantaina huomasin, että on kyllä jo pahat vieroitusoireet; ahistaa ja puhistaa - en ole nimittäin koko reissun aikana popsinut pizzaa ja lähimpään Kotipizza-ravintolaankin on linnuntietä (tai tässä tapauksessa varmaankin olisi parempi pistää myyrä asialle) karvan verran yli 12000 kilometriä. Asian laita oli siis korjattava mitä pikimmiten. Täkäläinen käsitys pizzojen täyttämisestä on oikein mukavissa kantimissa, joskin pientä miinusta on annettava käytetyistä pizzapohjista - ne nimittäin muistuttavat niin ulkonäkönsä kuin makunsakin puolesta pakastealtaista kaivettavia roiskeläppiä. No... eiköhän tällä hoidolla nyt pärjää reissun loppuun asti.

Mitähän muuta? Kulttuurishokki pääsi itseni yllättämään kuluneella viikolla. Tai hitot se mikään kulttuurishokki ollu; pikemminkin ihan semmoista normaalia matkaväsymystä, joka ennen pitkää käy jokaisen pitempään matkassa olevan kimppuun aina yhtä arvaamattomasti takaa päin salaa hiipien. Olin jo ihan valmis laittamaan koko reissulle pisteen tähän paikkaan, vaihtamaan lentojen päiviä, poistumaan paikalta kuin rasvattu ananas ja allekirjoittamaan kirjallisen tunnustuksen, etten tästä lähtien käy kuin vain Tjäreborgin viikon reissuilla Kanarian saarilla. Järki tuli kuitenkin väliin... sama juttu nimittäin käy about joka reissulla - oireiden hoitoon riittää kun chillailee pari päivää ihan vaan itsekseen.

Lääkityksen tarpeesta tulikin mieleeni, että täytyy käydä paikallisessa apteekissa jossain kohtaa... olen ilmeisesti pitänyt huoneessa ilmastointia hiukan liian viileällä viime päivinä; kurkku on nimittäin hiukan kipeänä. Täällä on kuitenkin se hyvä puoli, että apteekista löytyy hoito liki vaivaan kuin vaivaan ilman, että asiasta pitäisi ensin konsultoida kiireisen lääkärin kanssa - joka sitten määrää juuri sitä troppia, jota alun perinkin olit ajatellut tarvitsevasi.

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin, päätän tällä erää raporttini täältä tähän.

Kaikkien kalareissujen äidin kaukainen pikkuserkku

Olen vaihtanut maisemaa nyt pariin otteeseen; ensin Ubudista Badang Bain rantakylään, ja eilen iltapäivällä puolestaan Denpasariin (tai oikeastaan siis Sanuriin). Anyway, onnistuin näemmä eksymään aiheesta jo ensimmäisessä lauseessa, joten takaisin agendaan :)

Sunnuntaiaamuna ajattelimme Markon, Jarkon ja Ilkan kanssa lähteä "kalaan". Käytännössä tarkoituksena oli siis sujahtaa veneellä merelle miekkakalojen ja delfiinien keskelle, viskata koukut veteen ja ajella botskilla ympäriinsä kiskoen kaksin käsin kaljaa - pilkkiminen suotavaa, mutta ei toki pakollista. Olimme siis katsoneet sopivan paatin ja sopineet, että lähtö rannasta on kello viiden paikkeilla aamulla; sopivasti siis, että mereltä pääsee todistamaan auringonnousua. Tehotiimimme olikin rannalla sopivasti joitakin minuutteja tasan viiden jälkeen - olimme nimittäin varautuneet paikalliseen täsmällisyyteen, ja veikkailimme että matkaan hyvällä säkällä päästäisiin jo puoli kuudelta.

Kello tuli vartin yli viisi. Kello tuli puoli kuusi. Varttia vaille kuuden paikalle tulee paikallisia alkuasukkaita, jotka selostivat, että nyt on päässyt käymään niin hassusti ja ikävästi, että varaamamme venhosen kapteeni on hivenen krapulaisena Ubudissa - noin tunnin matkan päässä. Ja oikeastaan ei kyllä ole kalastusvehkeitäkään varattuna reissua varten. Ja jos ihan totta puhutaan, niin sen veneenkin kanssa on nyt kyllä vähän niin ja näin...

Jätimme kalastusreissun toiseen kertaan tällä erää. Hieman samanlainen meininki siis kuin meikäläisellä etsiessäni Badang Baissa tietäni Blue Lagoonille... Kävelin kohti osoitettua paikkaa ja tulin tienristeykseen josta vasuriin tienviitta osoittaa jonkinmoisen hotellin pihaan ja oikealle päin tie jatkaa korkeammalle rinteelle. Valitsen oikean kaistan... BAD CHOICE, BROTHER! Tien päästä löytyy hindutemppeli ja sangen viidakkomainen polku alaspäin kohti rantaa. Rannalla katselen maisemaa; kaunista on, aallot lyövät rantaan, minä olen tässä - ja pitäis olla tuolla puolen kilometrin päässä - perrkkelle... Ei muuta kuin takaisin polkua, peruutus tienristeykseen, ja matka jatkui hotellin pihaan... josta puolestaam löytyi portaat viralliselle Blue Lagoon rannalle.

Ehkäpä sitten parempi tuuri ensi kerralla?

Onko viikonlopun jälkeen elämää?

Vierähtipä pitkä pätkä ilman ensimmäistäkään päivitystä blogiin. Syy tähän on sangen yksinkertainen; siirryin viikonlopuksi hieman tutumpiin maisemiin Ubudiin, ja tästä johtuen menetin Sanurissa naapurihotellilta "lainatun" yhteyteni...

Olen viettänyt aiemmista matkoistani näihin maisemiin isot osat Ubudissa, joten olo on vähän kuin olisi kotiin tullut. Denpasarin suunnalla piti koko ajan miettiä missä mennään (paitsi maantieteellisesti, myös asenteiden suhteen - saaren "pääkaupungin" alue kun on erittäin vahvasti painottunut turismin ympärille). Sisäinen kelloni ei tosin vieläkään ole ihan sisäistänyt, että nyt ollaan lomalla. Ei siis muuten kuin että viisarit ovat kääntyneet paikalliseen aikaan. Mitenkähän tätä selventäisi... sisäinen kelloni käy kotimaassakin hiukan oudossa rytmissä; herään myöhään ja menen nukkumaan aikaisin - tarkoittaen siis aamuneljän ja aamukuuden välillä yleensä. Tilanne täällä on koko lailla samanlainen. Tästä seuraa se ikävä puoli, että menetän aamun auringonpaisteen - mahdankohan vielä Suomeen palatessani olla vastaava kalkkilaivan kapteeni kuin lähtiessäni?

Lisäksi olen huomannut, että päätökseni jättää kamera kotimaahan ja lähteä reissuun pelkän videokameran kanssa ei ollut ihan paras mahdollinen. Kamera kuvaa kyllä still-kuvia, mutta suhteellisen kehnolla resoluutiolla. Lisäksi kuvien laatu on sangen heikko verrattuna huonoimpiinkaan näkemiini digikameroihin. Videokuvaa saa periaatteessa paremmalla laadulla, mutta kuva on televisiokuvan tapaan "lomitettu". Eli videokuvastakaan ei oikein voi irrottaa hyvälaatuisia still-kuvia blogiin liitettäväksi. Olen miettinyt josko pitäisi käydä ostoksilla hommaamassa jonkinlainen digipokkari, että saisi hiukan reissukuvia... se vaan aiheuttaisi ikävän kolon reissubudjettiin.

Mistä tulikin mieleeni... kyllä ihmetyttää kuinka täällä tulee jotenkin oudosti sniiduiltua, vaikka ei kai välttämättä mikään pakko olisikaan. Toisaalta - torstaina tuli ravintolassa ja T-paitakaupoilla kerralla tuhlattua enemmän rahaa kuin mitä hotellihuoneestani maksoin koko ensimmäisen viikon aikana... tämä siitäkin huolimatta, että ruoka ja juomahan täällä eivät maksa juuri mitään kotimaan hintoihin verrattuna - vaikkakin yöpymiskulut ovat viime reissusta kohonneet paikoitellen jopa kaksinkertaisiksi (tosin tähän suurin syy lienee siinä, että tällä kertaa ne halvimmat luukut joissa yleensä olen käynyt silmiäni ummistamassa ovat olleet täynnä ja olen joutunut menemään hieman tyyriimpiin mestoihin). Kuten sanottua, kyllä ihmetyttää.

Grillataan, chillataan ja jumitetaan

Toinen ilta Balilla, ja tokihan hulluna suomalaisena ehti jo tulla halu alkaa grillaamaan. Marko, raitis ja pygmit kävivät hakemassa Makrosta (paikallinen Citymarket tai tukku tjms.) kantoon kasan kanaa ja sikaa sekä jonkinlaisia mausteita ynnä muita lisukkeita ja kokoonnuimme Sidakaryaan tuttujen kämpille aiheuttamaan pahennusta naapurustossa.

Grillihiilet kärsivät yrityksen alkuvaiheessa pienoisesta suhteellisen ilmankosteuden aiheuttamasta sytytysongelmasta, mutta kyllä ne saatiin ottamaan liekki kun tarpeeksi isoa sytytintä käytettiin hyväksi. Kuvassa Tarkopygmi liekinheittimen kera - huom. mitään sytytysnesteitä olisi ollut ihan turha yrittää, joten niitä ei tullut käytettyä. Grillipöperö oli oikein hyvää.

Eilen kirjoittelin, että eihän mua mikään jetlag vaivaa... juu, ei vaivaa ei - paitsi keskiviikkona pikkasen. Aamulla heräsin sangen aikaisin, kävin pienoisella kävelylenkillä (yritän hiukan saada orientoiduttua uusiin maisemiin, joten olen kävellyt lyhyitä lenkkejä ymmärtääkseni missä mitäkin oikein on) ja palasin hotellille nauttimaan suomalaisen aamiaisen; muutamia oluita ja päänsärkytabletti. Tämän jälkeen sitten jo maistuikin kiinteäkin sapuska.

Ruokailun jälkeen iski järjetön väsymys. Meillä oli ollut suunnitelmana käydä Bonossa juhlistamassa parin suomalaispariskunnan matkan päätöstä, mutta päätin jättää tällä kertaa tämän kortin katsomatta ja vetäydyin kello viiden-kuuden välillä sängyn pohjalle nukkumaan väsymykseni pois. Pakkohan se on saada kello vedettyä paikalliseen aikaan jossain välissä.

Ylimääräisenä mainintana vielä, että kotomaasta kantautui korviini hieman ikäviä uutisia; ystävä monen vuoden takaa oli yllättäen lähtenyt viimeiselle matkalleen. Vilpitön osanottoni Tommille ja lapsille sekä kaikille muille kaipaamaan jääneille.

Singapore go-go - tai sitten ei...

Saavuin maanantai-iltapäivällä Kaakkois-Aasian ehkä tiheimmin liikennöidylle lentokentälle hieman toistakymmentä tuntia kestäneen pakkasta pakoon-reissuni jälkeen. Aiemmissa kirjoituksissani olen jo ilmaissut pienoisen epävarmuuteni jatkosuunnitelmien suhteen - alunperin ajatuksenani oli ottaa kierros kaupungilla ja eksyä Malesian puolelle junalla. Tämä suunnitelma sai kuitenkin väistyä luonnonvoimien ansiosta; Singaporessa nimittäin tuli vettä enemmän kuin pikkuisen ripotellen, eikä moinen kaatosade oikein houkutellut lähtemään mihinkään lentokentän suojista.

Edellä mainitun lisäksi kaverit Balilta lähettelivät jo kutsuvia tekstiviestejä joiden asiasisältö oli jotakuinkin "joko olet mestoilla, lähdetäänkö kaljalle?" ... jotenpa otin asiakseni kävellä Garuda Indonesian lipputiskille ja ottaa seuraavan mahdollisen lennon satujen saarelle. Kuukauden menopaluu avoimella paluuaikataululla (eli voin halutessani lähteä jo ennen kuun loppua takaisin kohti Singaporea ja mahdollisesti uusia seikkailuja muilla mailla arvaamattomilla) köyhdytti matkakassaani noin 175 euroa, joten sangen halvallahan tästäkin taas selvittiin.

Pari tuntia lisää koneessa istumista (ruokana kana-ateria chilipedillä... kokemuksen syvällä rintaäänellä varoitus kaikille, jotka tälläisen syövät; aterian jälkeen ei kannata vahingossakaan hieraista silmiä - niin kuin minä satuin tekemään... kahteen kertaan) ja löysin itseni Balilta jossa juuri sillä hetkellä ei satanut. Kentällä vastassa oli maahan invaasion tehnyt pieni ryhmä Nokian sub-sub-lumisademetsästä lähteneitä kääpiöitä (normaalisti jättiläisiä, mutta ovat vähän sairastelleet viime aikoina) sekä yksi hieman edellä mainittuja pidempi hujoppi joka myös näytti etäisesti jostakin tutulta - olisinko tullut joskus reissanneeksi hänen kanssaan tahi jotain? Mitäpä siinä sitten muuta kuin suoraan radalle. Ei mua mikään jetlag vaivaa :-p

"Matkaan lähden" ynnä muuta reissurallatusta

Kukahan se oikein mahtoi olla, joka aikanaan vetäisi rallin "Menolippu"? Ei ny pysty muistamaan... Mulla on menolipun lisäksi toki paluulippukin, mutta muuten sanat osuvat kyllä enemmän tai vähemmän kohdalleen; "kauas pois mua juna vie".

Tätä kirjoittaessani istun VR:n vähemmän lentävässä kalapuikossa (niille, joita asia hämmentää, tiedotusluontoisena asiana; kalapuikolla ei ole mitään tekemistä mureiden kalapalojen kanssa - ettäs tiiätte) ja tarkoituksenani on Tikkurilassa hypätä linja-autoon, joka armollisesti saa luvan kuljettaa mut ensimmäiselle välietapilleni Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Koska olen liikenteessä pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa, tein check-in -toimenpiteet jo kotoa Intterwebissä, joten kaiken pitäisi asemalla sujua sangen nopeasti - toivoo allekirjoittanut.

Että tämmöisiä siis tällä kertaa... Julkaisu vähän jäi, kun en ehtinyt enää linjoille ennen Aasiaa. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei silloinkaan, vai kuinka?

Onks ny varmasti kaikki messissä?

Kun lähtöön on enää joitakin hassuja tunteja, alkaa mielessä pyöriä vino pino kysymyksiä - päällimmäisenä "onks mulla ny kaikki tarpeellinen mukana?" sekä samma på svenska and in english ja muutenkin sama asia parillakin eri tavalla sanoitettuna ja sovitettuna. Ongelmahan on, että kun hyökkään tien päälle kämppäni ovesta pitää kaiken olla kunnossa kuukauden kestävää reissua varten, koska kesken kaiken ei oikein voi piipahtaa kotona vaikka jokin kaksipuolisista itsekiristyvistä hilavitkuttimista olisikin sattunut unohtumaan.

Eli onkohan nyt kaikki tarpeellinen pakattu...

• Passi? Aina matkassa - mä en lähde edes Sysmään ilman passia.
• Lentoliput? Ne on elektronista mallia. Tuloste tungettu reppuun.
• Rahaa ja kortit eri pankkeihin? Jep - passin kanssa repun sivutaskussa.
  
• Kännykkä latureineen? Tuossa sängyn vieressä herätyskellona.
• Läppäri latureineen? Melkein pakattu - tää blogikirjoitus vielä :)
• Videokamera latureineen? Repussa - digijärkkäri jää tällä kertaa kotiin.
• Avoin ja seesteinen mieli? Ehdottomasti aina messissä.

Ok... kaikki tärkeimmät näkyis olevan mukana. Näiden lisäksi laukusta löytyy jokunen satunnainen hygieniatarvike, parit sukat, T-paidat ja aluspöksyt. Näillä mennään...

Pakkaa kamas ja lähe meneen!

Aina reissuun lähtiessä osoitan yliluonnollisuutta lähentelevän kykyni jättää pakkaaminen aivan viime tippaan, eikä tämäkään reissu näytä tuovan poikkeusta hyväksi havaittuun trendiin. Lähtö kolkuttaa jo likipitäen ovella, eikä kamoja ole vielä kasattu. Länsirintamalta ei siis mitään uutta.

Pakkaustaktiikka mulla kuitenkin on, ja siitä ajattelin pari sanaa julkaista. Taktiikka on pohjimmiltaan hyvin samankaltainen kuin ensiaputiimien katastrofitilanteissa hyväksi havaitsema uhrien luokitteluun käytettävä triage-metodi...

Kaikki mahdollinen, jota mukaan voi ottaa jaetaan kolmeen kategoriaan; ensinnäkin on tavaroita, joita varmasti en tarvitse reissussa, kuten televisiot, mikroaaltouunit ynnä muut länsimaisen elämän turhakkeet, joiden raahaaminen maapallon ympäri olisi silkkaa ajan ja energian tuhlausta. Toiseksi on roinaa, jota reissussa saattaa tarvita, mutta jota ilmankin pystyy varmasti selviytymään - tai jonka paikan päälle päästyään voi matkakohteesta ihan yhtä hyvin hankkia. Kolmanneksi on sellaiset tavarat, joita ilman on likipitäen mahdotonta reissata ja nauttia matkasta. Sanomattakin lienee selvää, että ensimmäisen kategorian tavaroiden suhteen ei kannata paljon päätään vaivata; jääkööt turhakkeet paikoilleen pölyttymään.

Toista ja kolmatta kategoriaa varten otetaankin sitten jo matkalaukut esille. Välttämättömyystarpeita varten uskollisesti palvellut Case Logicin käsimatkatavarakriteerit täyttävä reppuni ja epävarmoja tapauksia varten huomattavasti isompi matkalaukku. Koska välttämättömyystarpeita varten on olemassa vain reppu, joutuu sangen tarkkaan harkitsemaan mikä matkalla voikaan olla tärkeätä ja mitä reppuun lastataan - siihen kun ei määräänsä enempää tavaraa mahdu ei sitten millään. Kaikki, jonka kohdalla vähänkin epäilyttää pakataan isompaan matkalaukkuun.

Kun kaikki kamat on vihdoin saatu ahdettua näihin kuljetuskeksintöihin, siirrytään pakkaustaktiikkani seuraavaan vaiheeseen ja siirretään isompi matkalaukku takaisin kaappiin - mukaani otan vain käsimatkatavaraksi kelpaavan reppuni. Tämä sen vuoksi, että kun ne kerran on jo lajiteltu tavaroiksi, joita ei aivan välttämättä ole pakko kantaa mukanaan, niin miksipä niitä sitten suotta todellakaan kantaisi mukanaan?

Problem solved!

Antibioottikuuri matka(?)kuumeeseen

Mulla on ollut tavoitteena nyt ennen loman alkua tehdä työmaalla niin iso määrä tunteja kuin vain mahdollista - kerätä siis reissua varten mahdollisimman iso määrä "irtorahaa". Keskiviikkoiltana alkoi hommat mennä kuitenkin sangen tehokkaasti pieleen; mulle nousi nimittäin sangen korkea kuume. Torstaina kun flunssainen olo vielä paheni, katsoin sitten parhaaksi ajaa itseni Sysmästä kotiin Nokialle kun vielä olin tajuissani ja yrittää hoidella itseäni vuodelevolla ja muutamien tuntien välein toistetulla Panadol Hot -lasillisella, mutta paljonpa tästäkin oli hyötyä, kun olo muuttui kaiken aikaa vain tukalammaksi...

Sunnuntai-illaksi sain vihdoin sovittua ajan ensiavun lääkärin tapaamiseen ("ensiapuun" sen vuoksi, että "omalle alueelle" ei ilmeisesti ole toivojakaan päästä alle puolentoista vuoden jonottamisella). Tohtorisetä sitten vilkuili nieluun, kurkkasi korviin sekä kuunteli rintaa. Ja määräsi antibioottikuurin, jolla pitäisi päästä eroon ongelmista ennen ensi sunnuntaita. Toivottavasti tämä toimii myös käytännössä, sillä jokainen joka koskaan on lentänyt kipeänä tietää miten tuskaista se on.

Että löytyisi jotain valittamisen aihetta, niin tuolla ensiavussa matkaani lyötiin lisäksi 15e "päivystyslasku", koska satuin käymään paikalla sunnuntaina. Ja minä kun luulin, että maksan veroja sen vuoksi, että tälläiset yhteiskunnan tarjoamat palvelut olisivat ilmaisia...

Noh... lääkäri ei kirjoittanut mulle sairaslomaa, kun en ajatellut sitä tarvitsevani. Tarkoitukseni olikin lähteä huomisaamuna kohti Sysmää ja tehdä ihan normaali työviikko lääkekuurin aikana. Tämä vaihtoehto kuitenkin tuntuu nyt huomattavasti vähemmän kiinnostavalta - vajaa tunti lääkärikäynnin jälkeen alkoi nimittäin vasemmanpuoleista korvaa kolottamaan aika tavalla, ja kuumekin nousi jälleen lähes 39 asteen tuntumaan. Anskattoonny, miten tässä käy.

Matkakuumottelua

Joku viisas aikanaan loihe lausumaan, että mikäli mitään omaperäistä ei keksi, kannattaa häpeilemättä lainata muiden ajatuksia. Arean copywriter onkin onnistunut sorvaamaan kuolemattomuutta lähentelevän lausahduksen "Ainahan se on mielessä. Loma" - ja tottahan tuo on. Se on aina mielessä... loma siis... nyt vielä jopa enemmän kuin yleensä. Pari viikkoa reissuun lähtöön on vielä aikaa ja myönnettäköön että kyllä tässä jo kovasti kieltämättä kuumottelee päästä hetkeksi irroittautumaan oravanpyörästä.

Pitkäaikainen haaveeni viettää kesäloma kalastellen katkarapuja Norjan vuonolla (näyttäen huonolta) ei ikävä kyllä näytä toteutuvan vielä tämänkään reissun aikana. Kas kun matkakohde nimittäin on jälleen kerran hiukan toisella suunnalla. Tulin siis varanneeksi lennot Aasian aurinkoon kun verkossa vastaani käveli KLM:n edessuntakainen lentotarjous Singapåreen hintaan 407€. Vielä kun vuoden 2008 kesälomaakin oli jokunen viikko jäljellä ja talviloma kokonaan pitämättä (ja kaiken muun pahan lisäksi vielä lomakausi menossa juuri poikki) niin pakkohan mokoma tarjous oli napata pois kuljeksimasta... ettei joku muu vaan ehdi ensin.

Suuremmin en ole ehtinyt miettiä mitä Singaporeen saavuttuani teen. Todennäköisimmin pienoinen sightseeing kaupungilla olisi paikallaan - siitä on jo pari vuotta kun viimeksi satuin olemaan mestoilla. Sangen pikaisesti kuitenkin uskon sieltä poistuvani; hintataso kun on huomattavasti maanosan muita maita korkeampi.

Vaihtoehtoni kohteen suhteen ovat kuitenkin avoimina. Tarkoitukseni on jossakin vaiheessa eksyä tuttuihin maisemiin Balille, mutta pitäisikö se tehdä heti kättelyssä vai jättää hieman myöhäisemmäksi? Toinen vaihtoehto olisi tietenkin hypätä junaan ja matkustaa kohti pohjoista Malesian puolelle. Voisin lentää Balille Kuala Lumpurista (josta tähän aikaan vuodesta lennot ovat jostakin kumman syystä yllättäen halvempia kuin Singaporesta) tai jatkaa vielä pidemmälle pohjoiseen Thaimaan puolelle (jossa käynnistä myös on kertynyt jo jokunen vuosi aikaa) - pysähdys, joka sekin tavallaan kiehtoisi. Valintoja, valintoja...

Ja mitäs muuta mulla onkaan suunnitelmissa... eipä oikeastaan mitään. Reissun pääasiallisena tavoitteena on omalta osaltani vain ja ainoastaan pään totaalinen nollaus työrutiineista, turhista kiireistä ja paineista. Mikäli onnistun siinä sivussa voittamaan Nobelin Chillauspalkinnon, niin tuskinpa siitäkään mitään haittaa lienee.