Uuden vuoden odotusta (eli "Joulu on taas"...)

Olin tähdännyt reissuni siten, että Balin Hindukalenterin mukainen uuden vuoden juhla, Hari Raya Nyepi, osuu matkani varrelle. Kyseessä on sangen mielenkiintoinen päivä, sillä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta koko saari pysähtyy vuorokauden ajaksi. Lentokenttä suljetaan, valot sammutetaan (suurten turistihotellien sisätiloja lukuunottamatta) ja kukaan ei saa liikkua ulkotiloissa, ei syödä eikä juoda tahi tehdä töitä. Hulluista suomalaisista koostunut poppoo vetäytyi saaren pohjoisosaan, jossa ei ollut ihan yhtä tiukkapipoista (olen nimittäin yhden kerran viettänyt Nyepin Denpasarissa neljän seinän sisällä, ja siinä mökkihöperöityy alta aikayksikön...) vaan meidän oli mahdollista liikkua hotellin alueella - ranta mukaanlukien - ja hiljainen musiikinsoittokin oli illan aikana sallittua... tai ainakaan kukaan ei käynyt kieltämässä.

Kuten sanottua, päivä merkkaa myös vuoden vaihdetta paikallisessa kalenterissa. Nyt olemme jo siirtyneet armollisesti vuoteen 1931 täkäläisen ajanlaskun mukaan (olen joskus funtsinut, että mistä tätä oikein lasketaan kun on kerran näinkin lähellä "meikäläistä" kalenteria, mutta mitään selvyyttä asiaan ei ole vielä tullut). Hauskaa uutta vuotta siis kaikille näin yhteisesti.

Jutun pointti oli kuitenkin siinä, että en ollut tullut ottaneeksi huomioon uuden vuoden mukanaan tuomia sivuvaikutuksia; "jouluviikkoa" yms. juhlapyhiä. Paikalliseen kalenteriin on nimittäin saatu tungettua about plusmiinus viikko Nyepistä, ensin Galungan, jolloin kaikki hindut ovat temppeliseremonioissaan ja kaikki muut vapaalla koska hindutkaan eivät ole töissä. Eli lyhyesti sanottuna; yhtään mikään ei toimi kun paikat eivät ole auki - edes ruokaa ei saa kuin kaikkein kalleimmista ravintoloista, jotka ovat onnistuneet pitämään ovensa auki. Nyepin jälkeen puolestaan oli Kuningan, jolloin tilanne oli lähes yhtä heikko kuin Galunganina, mutta ei onneksi ihan... tällä kertaa sentään sai sapuskaa.

Jasso ja pari muuta rahapeliä... vielä on muutama päivä lomaa jäljellä. Kyllä tää tästä. Täältä siis jälleen tähän ja tättärää?

Vieroitusoireiden hoitoa ynnä muuta

Niille, jotka allekirjoittanutta eivät paremmin tunne, saattaa tulla pienoisena yllätyksenä se, eiimeiset vuodet olen onnistunut pitämään itseni hengissä liki pelkästään Kotipizza-ketjun tuotteilla. Nyt perjantaina huomasin, että on kyllä jo pahat vieroitusoireet; ahistaa ja puhistaa - en ole nimittäin koko reissun aikana popsinut pizzaa ja lähimpään Kotipizza-ravintolaankin on linnuntietä (tai tässä tapauksessa varmaankin olisi parempi pistää myyrä asialle) karvan verran yli 12000 kilometriä. Asian laita oli siis korjattava mitä pikimmiten. Täkäläinen käsitys pizzojen täyttämisestä on oikein mukavissa kantimissa, joskin pientä miinusta on annettava käytetyistä pizzapohjista - ne nimittäin muistuttavat niin ulkonäkönsä kuin makunsakin puolesta pakastealtaista kaivettavia roiskeläppiä. No... eiköhän tällä hoidolla nyt pärjää reissun loppuun asti.

Mitähän muuta? Kulttuurishokki pääsi itseni yllättämään kuluneella viikolla. Tai hitot se mikään kulttuurishokki ollu; pikemminkin ihan semmoista normaalia matkaväsymystä, joka ennen pitkää käy jokaisen pitempään matkassa olevan kimppuun aina yhtä arvaamattomasti takaa päin salaa hiipien. Olin jo ihan valmis laittamaan koko reissulle pisteen tähän paikkaan, vaihtamaan lentojen päiviä, poistumaan paikalta kuin rasvattu ananas ja allekirjoittamaan kirjallisen tunnustuksen, etten tästä lähtien käy kuin vain Tjäreborgin viikon reissuilla Kanarian saarilla. Järki tuli kuitenkin väliin... sama juttu nimittäin käy about joka reissulla - oireiden hoitoon riittää kun chillailee pari päivää ihan vaan itsekseen.

Lääkityksen tarpeesta tulikin mieleeni, että täytyy käydä paikallisessa apteekissa jossain kohtaa... olen ilmeisesti pitänyt huoneessa ilmastointia hiukan liian viileällä viime päivinä; kurkku on nimittäin hiukan kipeänä. Täällä on kuitenkin se hyvä puoli, että apteekista löytyy hoito liki vaivaan kuin vaivaan ilman, että asiasta pitäisi ensin konsultoida kiireisen lääkärin kanssa - joka sitten määrää juuri sitä troppia, jota alun perinkin olit ajatellut tarvitsevasi.

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin, päätän tällä erää raporttini täältä tähän.

Kaikkien kalareissujen äidin kaukainen pikkuserkku

Olen vaihtanut maisemaa nyt pariin otteeseen; ensin Ubudista Badang Bain rantakylään, ja eilen iltapäivällä puolestaan Denpasariin (tai oikeastaan siis Sanuriin). Anyway, onnistuin näemmä eksymään aiheesta jo ensimmäisessä lauseessa, joten takaisin agendaan :)

Sunnuntaiaamuna ajattelimme Markon, Jarkon ja Ilkan kanssa lähteä "kalaan". Käytännössä tarkoituksena oli siis sujahtaa veneellä merelle miekkakalojen ja delfiinien keskelle, viskata koukut veteen ja ajella botskilla ympäriinsä kiskoen kaksin käsin kaljaa - pilkkiminen suotavaa, mutta ei toki pakollista. Olimme siis katsoneet sopivan paatin ja sopineet, että lähtö rannasta on kello viiden paikkeilla aamulla; sopivasti siis, että mereltä pääsee todistamaan auringonnousua. Tehotiimimme olikin rannalla sopivasti joitakin minuutteja tasan viiden jälkeen - olimme nimittäin varautuneet paikalliseen täsmällisyyteen, ja veikkailimme että matkaan hyvällä säkällä päästäisiin jo puoli kuudelta.

Kello tuli vartin yli viisi. Kello tuli puoli kuusi. Varttia vaille kuuden paikalle tulee paikallisia alkuasukkaita, jotka selostivat, että nyt on päässyt käymään niin hassusti ja ikävästi, että varaamamme venhosen kapteeni on hivenen krapulaisena Ubudissa - noin tunnin matkan päässä. Ja oikeastaan ei kyllä ole kalastusvehkeitäkään varattuna reissua varten. Ja jos ihan totta puhutaan, niin sen veneenkin kanssa on nyt kyllä vähän niin ja näin...

Jätimme kalastusreissun toiseen kertaan tällä erää. Hieman samanlainen meininki siis kuin meikäläisellä etsiessäni Badang Baissa tietäni Blue Lagoonille... Kävelin kohti osoitettua paikkaa ja tulin tienristeykseen josta vasuriin tienviitta osoittaa jonkinmoisen hotellin pihaan ja oikealle päin tie jatkaa korkeammalle rinteelle. Valitsen oikean kaistan... BAD CHOICE, BROTHER! Tien päästä löytyy hindutemppeli ja sangen viidakkomainen polku alaspäin kohti rantaa. Rannalla katselen maisemaa; kaunista on, aallot lyövät rantaan, minä olen tässä - ja pitäis olla tuolla puolen kilometrin päässä - perrkkelle... Ei muuta kuin takaisin polkua, peruutus tienristeykseen, ja matka jatkui hotellin pihaan... josta puolestaam löytyi portaat viralliselle Blue Lagoon rannalle.

Ehkäpä sitten parempi tuuri ensi kerralla?

Onko viikonlopun jälkeen elämää?

Vierähtipä pitkä pätkä ilman ensimmäistäkään päivitystä blogiin. Syy tähän on sangen yksinkertainen; siirryin viikonlopuksi hieman tutumpiin maisemiin Ubudiin, ja tästä johtuen menetin Sanurissa naapurihotellilta "lainatun" yhteyteni...

Olen viettänyt aiemmista matkoistani näihin maisemiin isot osat Ubudissa, joten olo on vähän kuin olisi kotiin tullut. Denpasarin suunnalla piti koko ajan miettiä missä mennään (paitsi maantieteellisesti, myös asenteiden suhteen - saaren "pääkaupungin" alue kun on erittäin vahvasti painottunut turismin ympärille). Sisäinen kelloni ei tosin vieläkään ole ihan sisäistänyt, että nyt ollaan lomalla. Ei siis muuten kuin että viisarit ovat kääntyneet paikalliseen aikaan. Mitenkähän tätä selventäisi... sisäinen kelloni käy kotimaassakin hiukan oudossa rytmissä; herään myöhään ja menen nukkumaan aikaisin - tarkoittaen siis aamuneljän ja aamukuuden välillä yleensä. Tilanne täällä on koko lailla samanlainen. Tästä seuraa se ikävä puoli, että menetän aamun auringonpaisteen - mahdankohan vielä Suomeen palatessani olla vastaava kalkkilaivan kapteeni kuin lähtiessäni?

Lisäksi olen huomannut, että päätökseni jättää kamera kotimaahan ja lähteä reissuun pelkän videokameran kanssa ei ollut ihan paras mahdollinen. Kamera kuvaa kyllä still-kuvia, mutta suhteellisen kehnolla resoluutiolla. Lisäksi kuvien laatu on sangen heikko verrattuna huonoimpiinkaan näkemiini digikameroihin. Videokuvaa saa periaatteessa paremmalla laadulla, mutta kuva on televisiokuvan tapaan "lomitettu". Eli videokuvastakaan ei oikein voi irrottaa hyvälaatuisia still-kuvia blogiin liitettäväksi. Olen miettinyt josko pitäisi käydä ostoksilla hommaamassa jonkinlainen digipokkari, että saisi hiukan reissukuvia... se vaan aiheuttaisi ikävän kolon reissubudjettiin.

Mistä tulikin mieleeni... kyllä ihmetyttää kuinka täällä tulee jotenkin oudosti sniiduiltua, vaikka ei kai välttämättä mikään pakko olisikaan. Toisaalta - torstaina tuli ravintolassa ja T-paitakaupoilla kerralla tuhlattua enemmän rahaa kuin mitä hotellihuoneestani maksoin koko ensimmäisen viikon aikana... tämä siitäkin huolimatta, että ruoka ja juomahan täällä eivät maksa juuri mitään kotimaan hintoihin verrattuna - vaikkakin yöpymiskulut ovat viime reissusta kohonneet paikoitellen jopa kaksinkertaisiksi (tosin tähän suurin syy lienee siinä, että tällä kertaa ne halvimmat luukut joissa yleensä olen käynyt silmiäni ummistamassa ovat olleet täynnä ja olen joutunut menemään hieman tyyriimpiin mestoihin). Kuten sanottua, kyllä ihmetyttää.

Grillataan, chillataan ja jumitetaan

Toinen ilta Balilla, ja tokihan hulluna suomalaisena ehti jo tulla halu alkaa grillaamaan. Marko, raitis ja pygmit kävivät hakemassa Makrosta (paikallinen Citymarket tai tukku tjms.) kantoon kasan kanaa ja sikaa sekä jonkinlaisia mausteita ynnä muita lisukkeita ja kokoonnuimme Sidakaryaan tuttujen kämpille aiheuttamaan pahennusta naapurustossa.

Grillihiilet kärsivät yrityksen alkuvaiheessa pienoisesta suhteellisen ilmankosteuden aiheuttamasta sytytysongelmasta, mutta kyllä ne saatiin ottamaan liekki kun tarpeeksi isoa sytytintä käytettiin hyväksi. Kuvassa Tarkopygmi liekinheittimen kera - huom. mitään sytytysnesteitä olisi ollut ihan turha yrittää, joten niitä ei tullut käytettyä. Grillipöperö oli oikein hyvää.

Eilen kirjoittelin, että eihän mua mikään jetlag vaivaa... juu, ei vaivaa ei - paitsi keskiviikkona pikkasen. Aamulla heräsin sangen aikaisin, kävin pienoisella kävelylenkillä (yritän hiukan saada orientoiduttua uusiin maisemiin, joten olen kävellyt lyhyitä lenkkejä ymmärtääkseni missä mitäkin oikein on) ja palasin hotellille nauttimaan suomalaisen aamiaisen; muutamia oluita ja päänsärkytabletti. Tämän jälkeen sitten jo maistuikin kiinteäkin sapuska.

Ruokailun jälkeen iski järjetön väsymys. Meillä oli ollut suunnitelmana käydä Bonossa juhlistamassa parin suomalaispariskunnan matkan päätöstä, mutta päätin jättää tällä kertaa tämän kortin katsomatta ja vetäydyin kello viiden-kuuden välillä sängyn pohjalle nukkumaan väsymykseni pois. Pakkohan se on saada kello vedettyä paikalliseen aikaan jossain välissä.

Ylimääräisenä mainintana vielä, että kotomaasta kantautui korviini hieman ikäviä uutisia; ystävä monen vuoden takaa oli yllättäen lähtenyt viimeiselle matkalleen. Vilpitön osanottoni Tommille ja lapsille sekä kaikille muille kaipaamaan jääneille.

Singapore go-go - tai sitten ei...

Saavuin maanantai-iltapäivällä Kaakkois-Aasian ehkä tiheimmin liikennöidylle lentokentälle hieman toistakymmentä tuntia kestäneen pakkasta pakoon-reissuni jälkeen. Aiemmissa kirjoituksissani olen jo ilmaissut pienoisen epävarmuuteni jatkosuunnitelmien suhteen - alunperin ajatuksenani oli ottaa kierros kaupungilla ja eksyä Malesian puolelle junalla. Tämä suunnitelma sai kuitenkin väistyä luonnonvoimien ansiosta; Singaporessa nimittäin tuli vettä enemmän kuin pikkuisen ripotellen, eikä moinen kaatosade oikein houkutellut lähtemään mihinkään lentokentän suojista.

Edellä mainitun lisäksi kaverit Balilta lähettelivät jo kutsuvia tekstiviestejä joiden asiasisältö oli jotakuinkin "joko olet mestoilla, lähdetäänkö kaljalle?" ... jotenpa otin asiakseni kävellä Garuda Indonesian lipputiskille ja ottaa seuraavan mahdollisen lennon satujen saarelle. Kuukauden menopaluu avoimella paluuaikataululla (eli voin halutessani lähteä jo ennen kuun loppua takaisin kohti Singaporea ja mahdollisesti uusia seikkailuja muilla mailla arvaamattomilla) köyhdytti matkakassaani noin 175 euroa, joten sangen halvallahan tästäkin taas selvittiin.

Pari tuntia lisää koneessa istumista (ruokana kana-ateria chilipedillä... kokemuksen syvällä rintaäänellä varoitus kaikille, jotka tälläisen syövät; aterian jälkeen ei kannata vahingossakaan hieraista silmiä - niin kuin minä satuin tekemään... kahteen kertaan) ja löysin itseni Balilta jossa juuri sillä hetkellä ei satanut. Kentällä vastassa oli maahan invaasion tehnyt pieni ryhmä Nokian sub-sub-lumisademetsästä lähteneitä kääpiöitä (normaalisti jättiläisiä, mutta ovat vähän sairastelleet viime aikoina) sekä yksi hieman edellä mainittuja pidempi hujoppi joka myös näytti etäisesti jostakin tutulta - olisinko tullut joskus reissanneeksi hänen kanssaan tahi jotain? Mitäpä siinä sitten muuta kuin suoraan radalle. Ei mua mikään jetlag vaivaa :-p

"Matkaan lähden" ynnä muuta reissurallatusta

Kukahan se oikein mahtoi olla, joka aikanaan vetäisi rallin "Menolippu"? Ei ny pysty muistamaan... Mulla on menolipun lisäksi toki paluulippukin, mutta muuten sanat osuvat kyllä enemmän tai vähemmän kohdalleen; "kauas pois mua juna vie".

Tätä kirjoittaessani istun VR:n vähemmän lentävässä kalapuikossa (niille, joita asia hämmentää, tiedotusluontoisena asiana; kalapuikolla ei ole mitään tekemistä mureiden kalapalojen kanssa - ettäs tiiätte) ja tarkoituksenani on Tikkurilassa hypätä linja-autoon, joka armollisesti saa luvan kuljettaa mut ensimmäiselle välietapilleni Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Koska olen liikenteessä pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa, tein check-in -toimenpiteet jo kotoa Intterwebissä, joten kaiken pitäisi asemalla sujua sangen nopeasti - toivoo allekirjoittanut.

Että tämmöisiä siis tällä kertaa... Julkaisu vähän jäi, kun en ehtinyt enää linjoille ennen Aasiaa. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei silloinkaan, vai kuinka?

Onks ny varmasti kaikki messissä?

Kun lähtöön on enää joitakin hassuja tunteja, alkaa mielessä pyöriä vino pino kysymyksiä - päällimmäisenä "onks mulla ny kaikki tarpeellinen mukana?" sekä samma på svenska and in english ja muutenkin sama asia parillakin eri tavalla sanoitettuna ja sovitettuna. Ongelmahan on, että kun hyökkään tien päälle kämppäni ovesta pitää kaiken olla kunnossa kuukauden kestävää reissua varten, koska kesken kaiken ei oikein voi piipahtaa kotona vaikka jokin kaksipuolisista itsekiristyvistä hilavitkuttimista olisikin sattunut unohtumaan.

Eli onkohan nyt kaikki tarpeellinen pakattu...

• Passi? Aina matkassa - mä en lähde edes Sysmään ilman passia.
• Lentoliput? Ne on elektronista mallia. Tuloste tungettu reppuun.
• Rahaa ja kortit eri pankkeihin? Jep - passin kanssa repun sivutaskussa.
  
• Kännykkä latureineen? Tuossa sängyn vieressä herätyskellona.
• Läppäri latureineen? Melkein pakattu - tää blogikirjoitus vielä :)
• Videokamera latureineen? Repussa - digijärkkäri jää tällä kertaa kotiin.
• Avoin ja seesteinen mieli? Ehdottomasti aina messissä.

Ok... kaikki tärkeimmät näkyis olevan mukana. Näiden lisäksi laukusta löytyy jokunen satunnainen hygieniatarvike, parit sukat, T-paidat ja aluspöksyt. Näillä mennään...